8.5

Yle-Uutiset

8.5

Nimipäivät Onko 22.9. Sipoon syntymä- vai nimipäivä? Näin uskoo. – Historia: Sipoon historiaan perehtynyt Kaarina Nazarenko on sitä mieltä, että kunnan syntymäpäivänä pidetty päivämäärä onkin. Mitä Lahjaksi Mitä äitienpäivälahjaksi? Nämä lahjat hemmottelevat äitiä ja tukevat suomalaisia yrittäjiä. Olen antanut äidilleni ja isälleni lahjaksi kirjat, joihin olen koonnut yhteisiä muistojamme ja. "Mikä olisi hyvä ristiäislahja kummeilta? Kehys

Yleisindeksi OMX Helsinki PI nousi perjantaina 0,9 prosenttia. Hyvässä vedossa olivat erityisesti tulosohjeistustaan.

Helsingin pörssin yleisindeksi oli maanantai-iltapäivällä edelleen tukevassa 0,8 prosentin nousussa. Lentoyhtiö Finnair piti.

Fordin Teemu Suninen jatkaa Sardinian rallissa toisen ajopäivän jälkeen viidennellä sijalla. Hän on jäljessä Italian.

Maailman energiajärjestö IEA:n mukaan ainoastaan uusiutuvien energialähteiden kysyntä kasvaa tänä vuonna. Järjestön mukaan.

Vilppaan kauden avaus ei juuri hurraahuutoja aiheuttanut. Salolaiset taipuivat Korisliigan ensimmäisessä kamppailussaan Lahti.

Kuntatalouden ennuste rakentuu kuntien tuoreimpien tilastotietojen perusteella. Tällä hetkellä tilastotiedot ovat vuodelta.

Google Assistant Harman Kardon Citation -kaiuttimien monihuonetoisto levittäytyy akkukäyttöisen Citation 200:n myötä pihalle ja terassille. Google-sovellukset lähettävät hälytystietoja ristiin | Tivi – Google on lisäämässä omiin palveluihinsa hälytysjärjestelmän, joka ilmoittaa tietoturvaongelmasta entistä tehokkaammin. Oulun Tapahtumat Oy Protesti: Oulun Tapahtumat Oy – Taloussanomat – Protestit poistuvat Taloussanomien sivuilta aina kuuden kuukauden päästä niiden julkaisusta. Tänä aikana protestin tiedot
Liikekiinteistö Vuokra Asunnot Luottotiedottomille Y-Kotien vuokra-asuntoja on yli 6 700 ympäri Suomea. Y-Kodit on tarkoitettu asunnottomuutta kokeville tai asunnottomuusuhan alla oleville.Asunnot on tarkoitettu erityisesti heille, joille oman kodin saaminen on vaikeaa. Y-Kotien asunnot ovat pääsääntöisesti yksiöitä tai pieniä kaksioita. Kuningaskuluttaja Oulun Tapahtumat Oy Protesti: Oulun Tapahtumat Oy – Taloussanomat – Protestit poistuvat Taloussanomien sivuilta aina kuuden

Arto Kanerva Laitilalaisen JS-Groupin johdossa on tehty muutoksia. Aiemmin myyntijohtajana toiminut Kalle Kaasalainen aloitti.

Koska juhlat olivat ja missä? 31.8 – 5.9. Pajulahdessa. Mitä te juhlitte? Tampereen Seudun Selkäyhdistyksen 25 henkilöä.

Hirvenmetsästys alkaa tänään koko maassa. Metsästäjäliitto ja MTK ovat suositelleet , että perinteisiä hirvipeijaisia ei.

Turun Hirvensaloon nousee kahden kerrostalon kokonaisuus, jonka avulla vertaillaan ilmastovaikutuksia. Turun kaupungin.

Finavia ja Lääkärikeskus Aava ovat tehneet yhteistyösopimuksen matkailuklinikan avaamisesta Helsinki-Vantaan porttialueella.

Apteekkarinväylä on tankoharattu lohkareen kohdalta edellisen kerran kesällä 2009. HAVERI Väylävirasto kertoo, että.

Pohjoinen Rautatiekatu 21 Kaikki jatkuu hyvin. Vesterinen Yhtyeineen vahvistettuna jousiorkesterilla. Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46–48) klo 18 ja. Google Assistant Harman Kardon Citation -kaiuttimien monihuonetoisto levittäytyy akkukäyttöisen Citation 200:n myötä pihalle ja terassille. Google-sovellukset lähettävät hälytystietoja ristiin | Tivi – Google on lisäämässä omiin palveluihinsa hälytysjärjestelmän, joka ilmoittaa tietoturvaongelmasta entistä tehokkaammin. Oulun Tapahtumat Oy Protesti: Oulun Tapahtumat Oy – Taloussanomat

Lapissa on todettu tähän mennessä yhteensä 304 koronatartuntaa. Näistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella on 146 ja.

Kärpät 3 3 0 0 0 14- 6 9 Ilves 3 3 0 0 0 10- 3 9 Ässät 4 2 1 0 1 11- 10 8 Lukko 3 2 0 0 1 14- 7 6 Tappara 3 2 0 0 1 12- 10 6.

Turun Hirvensaloon rakennettavien talojen avulla on tarkoitus vertailla ilmastovaikutuksia. Turkuun on nousemassa kaksi.

Huonokuntoinen tieverkko ja painorajoitetut sillat nostavat Kuluvan vuoden elokuussa palvelualojen päätoimialoista heikoin.

Sähköauton voi rakentaa kahdella eri tavalla. Akun sijaan sähkön voi myös tuottaa polttokennolla. Autosta tulee kevyempi,

MTV kumppaneineen käyttää evästeitä sekä muita verkkoseurantatekniikoita ja käsittelee niiden avulla kerättyjä henkilötietoja.

Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme toimintaa ja käyttäjäystävällisyyttä. Jos jatkat sivujen selailua muuttamatta.

– Järjestelmä maksaa itse itsensä takaisin reilussa kahdeksassa vuodessa, kiinteistöpäällikkö Jukka Reijo sanoo.