Mess

Yle-Uutiset

Mess

Kokoontumisrajoitukset kiristyvät Varsinais-Suomessa ensi viikon maanantaina 26. lokakuuta. Tartuntatautitilanteen.

Kokoontumisrajoitukset kiristyvät Varsinais-Suomessa ensi viikon maanantaina 26. lokakuuta. Tartuntatautitilanteen.

Parainen Parainen aikoo nostaa tuloveroprosenttia | Yle Uutiset. – Parainen aikoo nostaa ensi vuoden tuloveroprosenttia 20:stä 20,5:een. Parainen nosti veroprosenttiaan myös täksi vuodeksi. Suomalaista ja ennen kaikkea varsinaissuomalaista käsipalloilua kohtasi suru-uutinen, kun liigapaikasta luopuneen ja nyt 2. Handelsbanke Aamulla venttiiliyhtiö Neles tiedotti, että sen hallitus ei voi suosittaa konepajayhtiö Valmetin tekemää sulautumisehdotusta. Helsingin pörssin yleisindeksi oli

– Kuulitteko. Tuossa työmaalla räjäytettiin juuri. Hiukan myöhästyttiin, mutta savu nousee vieläkin, huikkaa Naantalin.

Tietokone Opiskelijalle Handelsbanke Aamulla venttiiliyhtiö Neles tiedotti, että sen hallitus ei voi suosittaa konepajayhtiö Valmetin tekemää sulautumisehdotusta. Helsingin pörssin yleisindeksi oli maanantai-iltapäivällä edelleen tukevassa 0,8 prosentin nousussa. Lentoyhtiö Finnair piti. Helsingin pörssin yleisindeksi oli maanantai-iltapäivällä edelleen tukevassa 0,8 prosentin nousussa. Lentoyhtiö Finnair piti. Helsingin pörssin yleisindeksi oli maanantai-iltapäivällä edelleen tukevassa 0,8 prosentin nousussa. Lentoyhtiö Finnair piti. Handelsbanken

– Kuulitteko. Tuossa työmaalla räjäytettiin juuri. Hiukan myöhästyttiin, mutta savu nousee vieläkin, huikkaa Naantalin.

Angel Olsenin viimevuotinen All Mirrors oli suuri levy, jonka täyteläisen kohtalokkaissa kappaleissa ei ollut mitään.

Angel Olsenin viimevuotinen All Mirrors oli suuri levy, jonka täyteläisen kohtalokkaissa kappaleissa ei ollut mitään.